Borneo, tuo tuhansien vuorten ja sademetsien saari taynna tuntemattomia heimoja ja tutkimatonta aluetta! Paratiisisaaret odottavat asujaansa ja koskematon koralli sukeltajaansa. Niin mahtava ja seikkailullinen!
Mutta niin suuri.. Borneon saari jakautuu kolmeen eri maahan; Malesiaan, Indonesiaan ja Bruneihin. Saaren tutkimiseen kannattaa varata rutkasti aikaa. Meilla oli kymmenen paivaa ja ehdimme (talla kertaa) nahda vain osan Malesian puolta.
Kota Kinabaluun meidat ajoi varsin kunnianhimoinen hanke; valloittaa Mount Kinabalu.
Ylpeasti aina 4095 metriin saakka huikenteleva vuori on 20:ksi korkein vuori maailmassa, mutta kaypaisan haastava siltikin...
Yovyimme Kota Kinabalun kansallispuistossa ennen kipuamisen aloittamista. Tunnelma vuorten juurella kavi kovin kotoisaksi.. Lampoa oli korkeintaan 16 astetta ja vetta vihmoi - kuulostanee kovin tutulta sinne Suomeenkin? Vilukissana vedin nopeasti villasukat jalkaan ja kuumaa teeta kiduksiin. Varmaankin hassua, mutta oikeastaan hieman nautinkin kuunnella sateen ropinaa mokkimme katossa ja teemukin lampoa sormissa..
Kiipeaminen aloitettiin heti aamusta. Iltaisesta sateesta ei ollut enaa merkkejakaan, vaan aurinko loisteli kauniisti toivottaen meille matkaonnea. Aamun viileydessa oli siltikin helppo aloittaa matkaaminen sademetsan lapi. Emme valitettavasti olleet tarpeeksi onnekkaita nahdaksemme elaimia, mutta matkalla silmiamme helli kauniit vesiputoukset ja reheva viidakko.
Yha ylemmas yrittaessamme saavuimme pilvien tasolle ja harmiksemme maisemat vuorelta jaivat melko harmaiksi.. Puolessa valissa matkaa alkoi sataa vetta ja polut muuttuivat melko mutaisia ja liukkaita. Meita ristoreippaitahan se ei haitannut, vaan jatkoimme yoleiriin saakka kunniallisesti neljassa tunnissa.
Valileirissa, Laban Ratassa yovyimme melko nihkeasti jaetussa dormissa, vaikka toimisto meille olikin luvannut yksityisen huoneen.. Se ei siltikaan tassa leirikouluelamassa ollut pahinta, vain se ettei hikisen kiipeamisen jalkeen ylhaalla ollut lamminta vetta.. Suihku oli siis kirjaimellisesti hyvin jaatava kokemus.
Maisemat Laban Ratasta olivat uskomattomat! Sade oli vaistynyt jalleen auringon tielta ja auringon sateet hehkuivat pilvimassassa kaukana alapuolellamme. Auringon laskiessa nautimme illallisen ja paatimme lahtea lepaamaan ennen yon uurastusta. Heratys olisi kahdelta ja kiipeaminen alkaisi jo kolmelta, jotta ehtisimme auringonnousuksi huipulle.
Huonosti nukutun yon jalkeen jatkoimme matkaa. Taivas oli tahtikirkas ja yon viileys sen mukainen. Tunnelma kiiveta pelkan otsalampun varassa jyrkkaa kalliota ylospain oli hyvinkin jannittava. Huipulle paastyamme olo oli voittamaton! Hiljalleen aurinko alkoi nousta jylhien huippujen takaa ja maisema oli sanoin kuvaamattoman uskomaton! Taaksemme ilmestyi myos taydellisen kaaren muotoinen sateenkaari. Huipulle olisi voinut jaada viettamaan enemmankin aikaa, ellei siella olisi ollut niin hirmuisen kylma!
Matka huipulta alas sujui myos, vaikkeikaan ehka yhta mukavasti.. Lihakset alkoivat painaa ja matka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvat.. Alhaalla meita helli onneksi lammin suihku!
Kinabalun kiipeamisen jalkeen vietimme Sandakanissa muutamia paivia lepuuttaen hyvin kipeita lihaksiamme. Otimme aurinkoa, soimme ja nukuimme hyvin. Sandakanissa kavimme myos katsomassa orankeja... Kierros oli vain n. kilometrin mittainen ja TAYNNA meluavia turisteja. Kuulemma siella olisi mahdollista nahda villiorankeja myos, mutta mutta.. Naimme kourallisen apinoita niiden syottohetkella. Ei siis ihan vastannut odotuksia.. Toivottavasti lipputulot menevat orankien hyvaksi.
Kaikenkaikkiaan Borneon matka oli kovinkin onnistunut, seuraavalla kerralla vain rutkasti lisaa aikaa!
Mutta niin suuri.. Borneon saari jakautuu kolmeen eri maahan; Malesiaan, Indonesiaan ja Bruneihin. Saaren tutkimiseen kannattaa varata rutkasti aikaa. Meilla oli kymmenen paivaa ja ehdimme (talla kertaa) nahda vain osan Malesian puolta.
Kota Kinabaluun meidat ajoi varsin kunnianhimoinen hanke; valloittaa Mount Kinabalu.
Ylpeasti aina 4095 metriin saakka huikenteleva vuori on 20:ksi korkein vuori maailmassa, mutta kaypaisan haastava siltikin...
Yovyimme Kota Kinabalun kansallispuistossa ennen kipuamisen aloittamista. Tunnelma vuorten juurella kavi kovin kotoisaksi.. Lampoa oli korkeintaan 16 astetta ja vetta vihmoi - kuulostanee kovin tutulta sinne Suomeenkin? Vilukissana vedin nopeasti villasukat jalkaan ja kuumaa teeta kiduksiin. Varmaankin hassua, mutta oikeastaan hieman nautinkin kuunnella sateen ropinaa mokkimme katossa ja teemukin lampoa sormissa..
Kiipeaminen aloitettiin heti aamusta. Iltaisesta sateesta ei ollut enaa merkkejakaan, vaan aurinko loisteli kauniisti toivottaen meille matkaonnea. Aamun viileydessa oli siltikin helppo aloittaa matkaaminen sademetsan lapi. Emme valitettavasti olleet tarpeeksi onnekkaita nahdaksemme elaimia, mutta matkalla silmiamme helli kauniit vesiputoukset ja reheva viidakko.
Yha ylemmas yrittaessamme saavuimme pilvien tasolle ja harmiksemme maisemat vuorelta jaivat melko harmaiksi.. Puolessa valissa matkaa alkoi sataa vetta ja polut muuttuivat melko mutaisia ja liukkaita. Meita ristoreippaitahan se ei haitannut, vaan jatkoimme yoleiriin saakka kunniallisesti neljassa tunnissa.
Valileirissa, Laban Ratassa yovyimme melko nihkeasti jaetussa dormissa, vaikka toimisto meille olikin luvannut yksityisen huoneen.. Se ei siltikaan tassa leirikouluelamassa ollut pahinta, vain se ettei hikisen kiipeamisen jalkeen ylhaalla ollut lamminta vetta.. Suihku oli siis kirjaimellisesti hyvin jaatava kokemus.
Maisemat Laban Ratasta olivat uskomattomat! Sade oli vaistynyt jalleen auringon tielta ja auringon sateet hehkuivat pilvimassassa kaukana alapuolellamme. Auringon laskiessa nautimme illallisen ja paatimme lahtea lepaamaan ennen yon uurastusta. Heratys olisi kahdelta ja kiipeaminen alkaisi jo kolmelta, jotta ehtisimme auringonnousuksi huipulle.
Huonosti nukutun yon jalkeen jatkoimme matkaa. Taivas oli tahtikirkas ja yon viileys sen mukainen. Tunnelma kiiveta pelkan otsalampun varassa jyrkkaa kalliota ylospain oli hyvinkin jannittava. Huipulle paastyamme olo oli voittamaton! Hiljalleen aurinko alkoi nousta jylhien huippujen takaa ja maisema oli sanoin kuvaamattoman uskomaton! Taaksemme ilmestyi myos taydellisen kaaren muotoinen sateenkaari. Huipulle olisi voinut jaada viettamaan enemmankin aikaa, ellei siella olisi ollut niin hirmuisen kylma!
Matka huipulta alas sujui myos, vaikkeikaan ehka yhta mukavasti.. Lihakset alkoivat painaa ja matka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvat.. Alhaalla meita helli onneksi lammin suihku!
Kinabalun kiipeamisen jalkeen vietimme Sandakanissa muutamia paivia lepuuttaen hyvin kipeita lihaksiamme. Otimme aurinkoa, soimme ja nukuimme hyvin. Sandakanissa kavimme myos katsomassa orankeja... Kierros oli vain n. kilometrin mittainen ja TAYNNA meluavia turisteja. Kuulemma siella olisi mahdollista nahda villiorankeja myos, mutta mutta.. Naimme kourallisen apinoita niiden syottohetkella. Ei siis ihan vastannut odotuksia.. Toivottavasti lipputulot menevat orankien hyvaksi.
Kaikenkaikkiaan Borneon matka oli kovinkin onnistunut, seuraavalla kerralla vain rutkasti lisaa aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti