torstai 6. kesäkuuta 2013

Road trip - Coast to coast.

Olisikohan näin kotiutumisen (lähes vuoden siitä) jälkeen aika päivittää reissumme viimeinen kuukausi.
Nimittäin Havaijin jälkeen matkamme jatkui vielä USA:n mantereen puolelle kuuden viikon mittaiselle road tripille. Ensin lensimme San Franciscoon. Tai siis halpojen lentojen vuoksi lensimme Alaska Airlinesilla Oaklandin puolelle, josta yhden, mutta riittävän pitkän, yön jälkeen matkasimme Friscoon.

Niin siis Oakland, tunnettu ehkäpä yhtenä vaarallisimpana kaupunkina. Entinen teollisuuskaupunki jätti jälkeensä paljon työttömiä, ihmiset köyhtyivät, ostovoima pieneni, loputkin yritykset lähtivät ja jäljelle jäi vain hyvin köyhiä, onnettomia ihmisiä. Näin hyvinkin karkeasti lasketeltuna. Läntinen Oakland on nykyään tunnettu nimellä "Ghost Town" lukuisten murhien ja alueen autioitumisen vuoksi. Kaupungin suurin tulonlähde on/oli satamat, mutta kun vieressä jyllää San Franciscon kokoinen ja maineinen kaupunki (satamineen), on vaikea kuvitella Oaklandin tilanteen paranevan.

 - mutta meidän yömme. Lentomme paratiisista laskeutui pimeän teollisuusalueen keskelle keskiyön pintaan. Taksin löytäminen oli hieman haastavaa - useimmat matkustajat kun tultiin omilla autoilla hakemaan. Löysimme taksin, annoimme ennakkoonvaratun hotellin osoitteen ja läksimme ajamaan. Tarkoituksella otimme hotellin noin puolesta välistä matkaa Friscoon, jottei tarvitsisi aamulla ajaa niin paljoa. Noh, ajoimme rapian tunnin tyhjääkin tyhjempää moottoritietä ja nousimme ramppia ylös vielä tyhjempään ja pimeämpään kaupunginosaan. Hotellimme edessä oli portti, jonka välistä meidän tuli näyttää varauksemme, jotta pääsisimme edes pihaan. ... ... Huone oli melko siisti, mutta tunkkainen. Syy selvisi pian. Ikkunamme tien suuntaan oli lukotettu kiinni, ja kalterit ulkopuolella lisäsivät vankilamaista tuntua.
Pitkän lennon jälkeen on tietenkin nälkä ja jano. Hotelli - tai siis paremminkin majatalo tarjosi vain hyvin lukittavaa yösijaa, mutta yöpalan toivossa oli pakko lähteä ulos. Virkailija toivotti onnea - hän ei tiennyt mikä paikka olisi auki kahden aikaan yöllä.
Kadun toisella puolella oli huoltoasema ja ikkunoista kajasti valoa. Talsimme sinne, mutta ovet olivat ketjulukoilla kiinni. Nuori poika sisältä viittasi meidät ikkunalle (joka taaskin oli kalterein suojattu) ja ilmoitti, että myyvät vain bensaa siihen aikaan. Matkamme jatkui pimeää pääkatua pitkin. Polvet tutisivat ja vakuuttelin Antille, ettei tässä nyt nälkä enää ollut. Ei auttanut.. Ohitimme ladon näköisen rakennuksen, jonka katolla vilkkui onnettomasti muutama neonvalo. Sen sisuksista kantautui kumeaa bassoa. Hieman edempänä laskeutui, enkelin tavoin, kirkkaat 7elevenin kyltit eteemme. Askel askeleelta ripeämmin saavutimme sen ja avasimme ilmastoidun paratiisin. Ovella kaikki seisahtui. Myyjät tuijottivat meitä ja me heitä. Purkkapallo poksahti ja rikkoi jännityksen. Minä keräsin nuudelit ja banaanit koriin ja tulimme kassalle. Neiti purkkapallo kassasi tuotteita hitaasti, lopulta katsoi minuun ja vakuutti valitsemieni nuudeleiden olevan "best ya can get" hymyn kera. Aloin hengittää ja kikatin vähän. Hermostuneisuus ja lataus purkautuivat.
Mikäs taas olikaan ennakkoasenteiden vaikutus... hhmm..
Paluumatka sujui rauhallisemmin. Kadut olivat hiljaiset ja ladon uumenista kaivautuneet humaltuneet nuorikaisetkin aiheuttivat lähinnä sympatiaa. Huoneeseen päästyämme tuskin ehdin edes nuudeleita maistaa, kun nukahdin bunkkerimme turvaan.

Seuraavana aamuna tilasimme taksin ja ajoimme San Franciscon kentälle hakemaan seuraavan kuuden viikon uskollista kumppaniamme. Siellä se meitä odottelikin, punainen paholainen. Säilytystilan koko suhteessa matkatavaroihin oli rajusti miinuksella, mutta eihän road trip jenkeissä ole mitään, jollei saa punaista avoautoa. Harmikseni jenkeissä ulkomaalainen ei saa ajaa jos on alle 25-vuotias. (mutta paikalliset saavat kortin 16-vuotiaana? Nm. Logiikan perään kyselevä) Tai siis saa, jos haluaa pulittaa lisävakuutuksesta hurmoksellisen korkean summan. Jäin siis kartturin hommiin ja annoin Antin hoitaa ajamiset.

Saavuimme vihdoin sateiseen, kylmään, tuuliseen mutta hyvinkin sateenkaariseen kaupunkiin. Tavallaan epäonneksemme, mutta taas toisaalta iloksemme kaupungissa järjestettiin juurikin samaisena viikonloppuna Gay Pride -festarit. Kaupunki oli täynnä värikästä tapahtumaa ja väkeä, mutta sen takia myöskin vapaan majoituksen löytäminen oli lähes mahdotonta ja sen löydettyämme hinta per neliö oli kohdillaan. Myöskin kaikki tapahtumat, ravintolat ja nähtävyydet olivat buukattuina kuukausia etukäteen, joten yhden yön jälkeen päätimme jatkaa matkaa.

San Franciscoon olisi mukava päästä uudelleenkin. Kaupunki oli monimuotoinen ja kaunis. Tunnelmaltaan jopa eurooppalainen muihin Amerikan kaupunkeihin verrattuna. Erityisesti pidin siitä, että kävelijöitä oli oikeasti ajateltu. Kävelykadut olivat hyväkuntoisia, kaupunkirakenne "yksikeskustainen" ja tarpeeksi pieni. Ja ihan lyhyen ajomatkan päässä keskustasta oli valtavan kokoinen luonnonpuisto, jonne pääsi liikkumaan ja karkuun kaupungin tomua.


China Town. Halpaa, hyvää ruokaa ja krääsää. Tästä kuvasta jo hieman saa käsitystä teiden keltevuuksista.
Tuosta hauskasta San Franciscon erikoisuudesta. 


Kaunis puutaloalue korkean harjanteen rinteellä. Merimaisemat ja kaikki. Parkkitilaa vain oli hyvin vähän
saa olla aika taitava "mäkilähtijä" noilla paikoilla.


Pier 39 ja sen asukkaat. Asukkaiden vuoksi laituri ei ole enää laivojen käytössä lainkaan.
Viereiselle laiturille oli rakennettu monta kahvilaa ja turistikauppaa, josta näitä hupaisia asukkaita sai seurata.

 Ei jääty odottelemaan vaikka Alcatraz kiinnostikin. 


 Sataman bulevardi ja ratikkaliikenne.


Gay Pride ja vähän paremmat pirssit majoittui meidän kanssa samassa hotellissa.


Se San Franciscon kuuluisin. Tietty.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti